X

Asunto Oy Tuusulan Forte

  • Konduktöörinkuja, 05400 Tuusula
  • Ennakkomarkkinoinnissa
  • Tontti: oma

Raikkaita Lujakoteja Jokelan keskustassa

Tuusulan Jokela on Helsinki – Tampere pääradan varrella sijaitseva kunnan pohjoisin taajama. Jokela on puutarhakaupunkimainen asuinmiljöö, jossa asuu noin 6 300 asukasta. Jokelan miljöö tunnetaan vahvasta tiiliteollisuuden perinteestä. 1800- luvun loppupuolella Jokela veti puoleensa tiilitehtaita sen  savipitoisen maan, rautatien ja Helsingin läheisyyden ansiosta. Tiilitehtaiden perinteistä muistuttavat edelleen virkistyskäyttöön kunnostetut puistolammet, joita käytettiin aikanaan savenottopaikkoina.  Nykyisin alueen työpaikkoja on kaupan alalla, teollisuudessa ja julkisessa hallinnossa.  Jokelassa on kuusi asuinaluetta: Keskusta, Kolsa, Lepola, Perttu, Takoja ja Temmo.

Kävelymatkan päässä kaikista palveluista ja harrastusmahdollisuuksista

Asunto Oy Tuusulan Forten kuusikerroksisessa hissitalossa on 38 valoisaa huoneistoa, erinomaisella sijainnilla lähellä Jokelan monipuolisia palveluja ja Jokelan juna-asemaa, jolle on matkaa vain 300 metriä.  Rauhallisen ja puutarhamaisen taajaman keskustassa on hyvät yksityiset ja julkiset palvelut, kuten terveysasema, kirjasto, urheilu- ja koulukeskus sekä ruokakauppa ja apteekki.

Jokelassa on aktiiviset urheiluseurat Kaukasten Voima ja Jokelan Kisa, joissa voi harrastaa koripalloa, yleisurheilua ja jääkiekkoa sekä jalkapalloa. Kulttuuria tarjoaa kesäteatteri Jo-Ka, ja JEKKU ry, esimerkkinä on kesäisin järjestettävä Jokelan Närkästysjuhlat, joka tarjoaa ilmaista musiikkia kaikenikäisille.

Jokela on yhteisöllinen kylä. Jokelassa on aitoa välittämistä, yhdessä tekemistä ja toisista huolehtimista sekä mukavia naapureita, kertovat jokelalaiset!

Tehty kestämään elämää

Valoisia huoneistoja yhdistää huolellinen tilasuunnittelu ja laadukas varustelutaso. Asuintiloissa on vaalea tammilautaparketti ja kylpyhuoneet ovat laatoitettu. Keittiöissä on työtasoon upotettu keraaminen keittotaso, erillisuuni ja astianpesukone sekä jää-pakastinkaappi. Eteisen kaapistossa on tilavaraus liukuoville .

Asunnoissa ilmanvaihtojärjestelmänä on keskitetty lämmöntalteenotolla varustettu ilmanvaihtojärjestelmä. Asuntojen lämmityksenä on kaukolämpö ja kylpyhuoneet ovat varustettu mukavuuslattialämmityksellä.

Monipuolisessa asuntovalikoimassa on moderneja huoneistoja yksiöistä neljän huoneen saunallisiin asuntoihin.  Huoneistojen  oleskelutiloista avautuu käynti lasitetuille parvekkeille. Neljän huoneen asunnoissa on omat saunatilat.  Pienemmissä asunnoissa asuinneliöt ovat käytössäsi ja voit varata oman vuorosi taloyhtiön saunatiloihin.

Huoneistojakauma

Huon. Tila Krs Pohjapiirros Velaton hinta € Myyntihinta € Yhteys
A 1 Vapaa 1 4h+kt+s 80 279 000 83 500 Kysy lisää
A 2 Vapaa 1 2h+kt 42.5 158 000 47 500 Kysy lisää
A 3 Vapaa 1 3h+kt 60.5 216 000 65 000 Kysy lisää
A 4 Vapaa 2 1h+kt 34 141 000 42 500 Kysy lisää
A 5 Varattu 2 4h+kt+s 80 86 000 286 000 Kysy lisää
A 6 Vapaa 2 2h+kt 42.5 161 000 48 500 Kysy lisää
A 7 Vapaa 2 3h+kt 60.5 220 000 66 000 Kysy lisää
A 8 Vapaa 2 2h+kt 48.5 178 000 53 500 Kysy lisää
A 9 Vapaa 2 2h+kt 50 181 000 54 500 Kysy lisää
A 10 Vapaa 2 3h+kt 64 230 000 69 000 Kysy lisää
A 11 Varattu 3 1h+kt 34 43 000 143 000 Kysy lisää
A 12 Vapaa 3 4h+kt+s 80 293 000 88 000 Kysy lisää
A 13 Vapaa 3 2h+kt 42.5 164 000 49 000 Kysy lisää
A 14 Vapaa 3 3h+kt 60.5 224 000 67 000 Kysy lisää
A 15 Vapaa 3 2h+kt 48.5 181 000 54 500 Kysy lisää
A 16 Vapaa 3 2h+kt 50 184 000 55 000 Kysy lisää
A 17 Vapaa 3 3h+kt 64 234 000 70 000 Kysy lisää
A 18 Vapaa 4 1h+kt 34 145 000 43 500 Kysy lisää
A 19 Varattu 4 4h+kt+s 80 90 000 300 000 Kysy lisää
A 20 Vapaa 4 2h+kt 42.5 167 000 50 000 Kysy lisää
A 21 Vapaa 4 3h+kt 60.5 228 000 68 500 Kysy lisää
A 22 Vapaa 4 2h+kt 48.5 184 000 55 000 Kysy lisää
A 23 Vapaa 4 2h+kt 50 187 000 56 000 Kysy lisää
A 24 Vapaa 4 3h+kt 64 238 000 71 500 Kysy lisää
A 25 Vapaa 5 1h+kt 34 147 000 44 000 Kysy lisää
A 26 Vapaa 5 4h+kt+s 80 307 000 92 000 Kysy lisää
A 27 Vapaa 5 2h+kt 42.5 170 000 51 000 Kysy lisää
A 28 Vapaa 5 3h+kt 60.5 232 000 69 500 Kysy lisää
A 29 Vapaa 5 2h+kt 48.5 187 000 56 000 Kysy lisää
A 30 Vapaa 5 2h+kt 50 190 000 57 000 Kysy lisää
A 31 Vapaa 5 3h+kt 64 242 000 72 500 Kysy lisää
A 32 Vapaa 6 1h+kt 34 149 000 44 500 Kysy lisää
A 33 Vapaa 6 4h+kt+s 80 314 000 94 000 Kysy lisää
A 34 Vapaa 6 2h+kt 42.5 173 000 52 000 Kysy lisää
A 35 Vapaa 6 3h+kt 60.5 236 000 71 000 Kysy lisää
A 36 Vapaa 6 2h+kt 48.5 190 000 57 000 Kysy lisää
A 37 Vapaa 6 2h+kt 50 193 000 58 000 Kysy lisää
A 38 Vapaa 6 3h+kt 64 246 000 74 000 Kysy lisää
AKP 1 Vapaa Piha autokatospaikka 0 6 000 3 000 Kysy lisää
AKP 2 Vapaa Piha autokatospaikka 0 6 000 3 000 Kysy lisää
AKP 3 Vapaa Piha autokatospaikka 0 6 000 3 000 Kysy lisää
AKP 4 Vapaa Piha autokatospaikka 0 6 000 3 000 Kysy lisää
AKP 5 Vapaa Piha autokatospaikka 0 6 000 3 000 Kysy lisää
AKP 6 Vapaa Piha autokatospaikka 0 6 000 3 000 Kysy lisää
AKP 7 Vapaa Piha autokatospaikka 0 6 000 3 000 Kysy lisää
AKP 8 Vapaa Piha autokatospaikka 0 6 000 3 000 Kysy lisää
AKP 9 Vapaa Piha autokatospaikka 0 6 000 3 000 Kysy lisää
AKP 10 Vapaa Piha autokatospaikka 0 6 000 3 000 Kysy lisää
AP 11 Vapaa Piha autopaikka 0 2 000 2 000 Kysy lisää
AP 12 Vapaa Piha autopaikka 0 2 000 2 000 Kysy lisää
AP 13 Vapaa Piha autopaikka 0 2 000 2 000 Kysy lisää
AP 14 Vapaa Piha autopaikka 0 2 000 2 000 Kysy lisää
AP 15 Vapaa Piha autopaikka 0 2 000 2 000 Kysy lisää
AP 16 Vapaa Piha autopaikka 0 2 000 2 000 Kysy lisää
AP 17 Vapaa Piha autopaikka 0 2 000 2 000 Kysy lisää
AP 18 Vapaa Piha autopaikka 0 2 000 2 000 Kysy lisää
AP 19 Vapaa Piha autopaikka 0 2 000 2 000 Kysy lisää
AP 20 Vapaa Piha autopaikka 0 2 000 2 000 Kysy lisää
AP 21 Vapaa Piha autopaikka 0 2 000 2 000 Kysy lisää
AP 22 Vapaa Piha autopaikka 0 2 000 2 000 Kysy lisää
AP 23 Vapaa Piha autopaikka 0 2 000 2 000 Kysy lisää
AP 24 Vapaa Piha autopaikka 0 2 000 2 000 Kysy lisää
AP 26 Vapaa Piha autopaikka 0 2 000 2 000 Kysy lisää
AP 27 Vapaa Piha autopaikka 0 2 000 2 000 Kysy lisää
AP 28 Vapaa Piha autopaikka 0 2 000 2 000 Kysy lisää
AP 29 Vapaa Piha autopaikka 0 2 000 2 000 Kysy lisää
AP 30 Vapaa Piha autopaikka 0 2 000 2 000 Kysy lisää
AP 31 Vapaa Piha autopaikka 0 2 000 2 000 Kysy lisää

Lisätietoa

Tiina Heino

Asunnot Uusimaa

Puh. 044 585 2736
[javascript protected email address]

Anne Kuiri-Henttinen

Asunnot Uusimaa

Puh. 044 585 2094
[javascript protected email address]

Minna Kauppinen

Asunnot Uusimaa

Puh. 044 585 2733
[javascript protected email address]